Musteklubi Tubassa 20.11. klo 18

Marraskuinen Huutomerkki ry:n Musteklubi pidetään normaalikuvioista poiketen (normaalikuvio: torstai) jo keskiviikkona, minkä johdosta perinteinen keskiviikon Tuban tietovisa on yhteisymmärryksessä kisan vetäjän kanssa integroitu osaksi klubia siten, että ensin tietovisaillaan osin kirjallisessa hengessä, jonka jälkeen seuraa taidekulttuuria.

Alla klubin ohjelma kronologisessa esiintymisjärjestyksessä esitettynä.

Pekka Kivari vetää kaikille avoimen (osin kirjallisen) Tubavisan klo 18-19.30.

Kirjailijavieraiksi saapuvat Vesa Ranta ja Sami Lopakka, joita yhdistää kirjailijuuden lisäksi yhteinen historia aikoinaan vallinneessa Sentenced-yhtyeessä. Kaksikon ottaa haltuun kirjaston musiikkiosaston johtaja ja muusikko Juha Sutela. Kyseessä on siis ryhmähenkinen kirjallisuuskeskustelutapahtuma, jonka keskiössä ovat Rannan ja Lopakan uutuusteokset.

Vesa Rannan tuore teos Agony Walk – On the road with Sentenced (Like) kertoo valokuvin kotimaisen metallihistorian merkittävimpiin kuuluvan Sentenced-yhtyeen tarinan kulissien takaa. Teos-opus vie lukijan mukaan nuorten hevimiesten rosoiseen kiertue-elämään – kuvissa näkyvät keikkaelämän synkemmänkinpuoleiset ulottuvuudet, joita levy-yhtiön promokuvista ei löydy. Agony Walk on Rannan neljäs kirja.

Sami Lo­pa­kan elo­kuus­sa il­mes­ty­nyt Loka (Like) ker­too kolmesta poh­jois­suo­ma­lai­sis­ta mie­hes­tä, jot­ka kamp­pai­le­vat elä­män pyör­teis­sä ja yrit­tä­vät pi­tää pään­sä pin­nal­la. Loka on ro­maa­ni pai­no­las­teis­ta, hä­pe­äs­tä, vii­nas­ta ja pi­mey­des­tä, ah­dis­tuk­ses­ta, rak­kau­des­ta, men­nei­syy­den var­jois­ta ja tah­rois­ta, joi­ta mel­kein jo­kai­nen meis­tä kan­taa mu­ka­naan. Lopakan esi­kois­kir­ja Mar­ras (Like) ker­toi poh­jois­suo­ma­lai­sen bän­din Eu­roo­pankier­tu­ees­ta, jo­hon Lo­pa­kal­la oli lait­taa pal­jon omia ko­ke­muk­sia.

Trio Betonimyllärit esittää Heikki Sarmannon sävellyksiä omina sovituksinaan Lauri Viidan runoihin. Solistina toimii Aapo Kukko, ja häntä säestävät Kari Ensio miettunen (ukulele) sekä Teemu Paaso (kitara).

Paavo Kristian Pyry esittää omia laulujaan, jotka kertovat kommunikaation vaikeudesta, huonosti toimivista laitteista sekä muutoksesta/muuttumattomuudesta

Illan päättää Jussi P Niinku Pekka & S A M O. Duo esittää kokeellista folkkia aivopoimuja vierittävillä sanoituksilla sekä ambient- ja noisemausteilla. Syksyllä ilmestynyt albumi on nimeltään Euroheijastukset.

Klubille on vapaa pääsy. Tervetuloa!