Pauli Kallion vetämä kurssi sarjakuvan käsikirjoittamisesta 9.11.

Kuvaus:

Huutomerkki ry ja Oulun sarjakuvaseura ry järjestävät Oulussa yhden päivän mittaisen kurssin, jossa opetellaan sarjakuvan käsikirjoittamisen perusteita ja niksejä sekä tehdään harjoituksia kouluttajan opastuksella.

Aika:

Sunnuntai 9.11. klo 10-16.

Paikka:

Kulttuuritalo Valveen kokoushuone. Hallituskatu 7, Oulu (3. krs Ojakadun puolelta, vahtimestarit opastavat tarvittaessa).

Kohderyhmä:

Kurssi on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet sarjakuvan tekemisestä. Toivomme kuitenkin, että osallistujilla olisi jonkin verran kokemusta sarjakuvan tekemisestä, ja ikää vähintään 15 vuotta. Myös pidemmällekin ehtineet sarjakuvataiteilijat ovat tervetulleita! Kurssille mahtuu kymmenen henkilöä, ja hyväksytyille tiedotetaan asiasta henkilökohtaisesti.

Kouluttaja:

Pauli Kallio (s. 1960) on suomalainen sarjakuvakäsikirjoittaja, -kääntäjä ja -julkaisija. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. alun perin sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuja sarjakuvia kuten Kramppeja & nyrjähdyksiä (piirtäneet mm. Christer Nuutinen, Sami Toivonen ja Mika Lietzen), Ornette Birks Makkonen (piirtänyt Ville Pirinen) ja Onnen lahjat (piirtänyt Kati Kovács). Kallio on tehnyt yhteistyötä lukuisten muidenkin kotimaisten sarjakuvapiirtäjien kanssa.

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautua voi lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sähköpostiosoitteeseen yhdistys(at)huutomerkki.fi, tai lähettämällä hakemus osoitteeseen:

Oulun sarjakuvakeskus
PL 42, 90015 Oulun kaupunki

Mukaan hakijan lyhyt esittely itsestään sekä kokemukset sarjakuvapiirtäjänä.

Ilmoittautua voi myös puhelimitse: 050 363 9259/Kari Miettunen.

Ilmoittautumisaika päättyy 24.10. Viimeisen päivän postileima riittää.

Hinta:

25 euroa (maksuohjeet ilmoitetaan erikseen osallistujille).

Muuta huomioitavaa:

Tarvittavat välineet, kuten kyniä ja paperia, saa paikan päältä. Mukaan tarvitsee ottaa vain runsaasti sarjakuvamieltä! Kurssilla pidetään yksi tauko, jonka aikana voi nauttia omia eväitä.