Pieni Haikupaja Muusajuhlilla
Huutomerkki ry:n koordinoima Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali lähestyy. Tänä vuonna festivaali järjestetään 13.-17.8.2025 tuttuun tapaan osana Oulun juhlaviikkoja. Kaikki ohjelma- ja lipputiedot löytyvät osoitteesta muusajuhlat.fi
Muusajuhlilla on tarjolla myös kirjoittajakoulutusta – tällä kertaa opetellaan kirjoittamaan haikuja Linnansaaressa sijaitsevassa Tähtitornin kahvilassa sunnuntaina 17.8. klo 12-15.
Pieni Haikupaja on kolmen tunnin mittainen tiivis paja, jossa opetellaan kirjoittamaan haiku-runoja niin tutuista ja arkisista asioista kuin elämää suuremmistakin mysteereistä japanilaista runoperinnettä hyödyntäen. Haiku on loistava väline tutustua runojen kirjoittamisen maailmaan. Haikun tiukat muotosäännöt luovat turvaa ja lyhyt mitta harjaannuttaa tiiviiseen ilmaisuun. Pajassa on vahva yhdessä tekemisen meininki ja ilo, eikä aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta tarvita – ainoastaan ripaus rohkeutta heittäytyä.
Pienessä Haikupajassa tutustutaan haikun muotokieleen ja ominaispiirteisiin sekä herätellään luovaa minää ja kaivetaan ideoita erilaisin harjoituksin. Lopuksi haikut kääritään huolellisesti kauniiksi runoiksi ja nautitaan ne yhdessä. Pajassa syntyneistä haikuista järjestetään myös Tähtitornin kahvilaan myöhemmin syksyllä pieni runonäyttely.
Haikupajan vetää kirjailija, japanologian kandidaatti ja japanilaisen kulttuurin erikoistuntija Aurora Sainio.
Osallistumisohjeet:
Ilmoittaudu pajaan 31.7. mennessä sähköpostilla: yhdistys(at)huutomerkki.fi tai tekstiviestillä: 050 363 9259 (Kari Miettunen). Ilmoita samalla nimesi ja ikäsi. Osallistumismaksu on 15 €. Maksuohjeet ja lisätiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssille otetaan kuusi osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos sinulla on jotain kysymistä pajasta, ota rohkeasti yhteyttä: aurora(at)aurorasainio.fi.
Lisätietoja tapahtumapaikasta täältä: oulu2026 – kesäkahvila