Tuomas Ollikainen
Syntynyt Oulussa vuonna 1982
***
Ensimmäinen syyspäivä
Aamun hento valo
paljastaa synkät pihapuut
joissa tuuli riehuu
raivoaa
Haen sanoista henkeä
sellaista ymmärrystä ja veljeyttä
jota ei toisesta
koskaan löydä
Illalla kävelen puistossa
tihuttaa vettä
ilma on raikas
hiljaista
Istun vielä hetkeksi
hämärä saapuu varkain
kun miettii syviä
Kiirehdin kotiin
kylmä käsissä tuntuu hyvälle
kun tietää pian
pääsevänsä lämpimään
***
Hiljaisuuteen (heijastuksia Balkanilta, syksyllä 2006)
I
Keskellä huonetta mies
pöydällä
musta reikä rinnassaan
Katossa lukin seittejä
kynttilät valaisevat
esineet omilla paikoillaan
Kuolevaa itkee nainen
lapset pelokkaana joukkona
nurkassa
naamat likaisina
ihmettelevät miksei isä herää
Vastarannalla syttyvät tulet
lähenevät hiljalleen
äänet
hiljaisuus
II
Kuu puolivälissä taivaltaan
kohti pimeää
istumme ahtaassa huoneessa
ainoassa
jossa vielä tarkenee
Ulkona jäinen tuuli
piiskaa seiniä
Ei sanaakaan
himmeä öljylamppu valaisee
luovuttaneita kasvoja
kun nostan hetkeksi
katseeni
laskeakseni sen taas
käsiini
joilla en mitään
pystynyt
III
Äidit
pimeissä huoneissa
itkevät poikiaan
Kuu valaisee
kuuraiset pellot
ruosteiset aurat
Aamu tuo mukanaan
harmaat pilvet
tuo savupatsaat
horisontissa
mustia puita
mustia lintuja
kaikki palaa maahan
kaikki on lopussa
Äidit
tähtien alla
itkevät poikiaan
IV
Aikakausien aineeton hyväily
vanhan Euroopan sydämmessä
käännekohdat
sodat
vallankumoukset
turhuudet
kun katselee itseään
ulkopuolelta
siipirikkona
hampaissa
tämän ajan
uupuneena näkemästään
Odotan sinua
lähestulkoon
perillä
***
Kesäyön unelma
Tuntien taival, järven ranta
hämärä saapui, tuijotettiin tuleen
kunnes aurinko säteillään muutti veden kullaksi
***
Talvihaiku
Lumi sataa verhona
ajatukset kiertävät kehää
ja on vasta marraskuu
***
Harmaat seinät
Vapaapäivä
harvinaisen lämmin
syksy jo lopullaan
Naapuri muistaa
kännispäissäni antamani
lupauksen
”Remontti loppusuoralla..
..olisi hyvä ennen talvea”
hän selittää postilaatikolla
Taltta ja vasara kourissani
ryhdyn työhön
aluksi kuvittelen itseni
kreetalaiseksi temppelinrakentajaksi
tunnin jälkeen
vankikarkuriksi
Keksin hyvän syyn lopettaa
naapuri katsoo hieman apeana
Illalla makaan sohvalla
kärpäset pitävät meteliä
viimeiset joita vielä
kylmyys ei ole pudottanut
Yksi onnekas päätyy
hämähäkin seittiin
peto syöksyy piilostaan
sellaisella päättäväisyydellä
että alkaa pelottaan
Mielen hirviöt
heräävät
vaanivat
huoneen pimeässä nurkassa
pakottavat lähtemään
ulos
seinien sisältä
***
Kun synnyin
olin vaarassa
kuolla
näin minulle on kerrottu
Kuitenkin jäin henkiin
mutta jotenkin väärin
puoliksi elämään
kuin aine joka näkyy
vain oikeassa valossa
Olin hankala lapsi
puhuin ennemmin
kiville ja puille
ne vastasivat
omalla äänelläni
ja olin onnellinen
Varttuessani
todellisuus pelotti
petollisena kuin
kevät jää
pakenin merkkien
maailmaan
jossa merkitys, todellisuus
määräytyi
mieleni mukaan
Minusta tuli
yöpöllö
ikuinen tarkkailija
ja kaiken kirjaan
sanoiksi, kuviksi
syyslehdiksi
kevyeen tuuleen
muiden outolintujen
poimittavaksi