Perjantai 16.8.

KLO 12
RUNOLOUNAS

Tuba Food & Lounge. Mannenkatu 1, Oulu.

Runoja viihtyisässä kaiken kansan kulttuurikuppilassa lounasaikaan. Runot tarjoilee Antti Viitala.

KLO 16–18
MUUSAT GOES AFTER WORK

Kahvila Konst o. Deli. Hallituskatu 7, Oulu.

Tilaisuuden aluksi esiintyy En ala -äijäbaletti. Ikämiesten balettiryhmä on yhdistänyt Oulun seudulta kootun porukan elämää jo toistakymmentä vuotta. Ryhmä esiintyy balettiasuissa tuoden huumorimieltä katsojille ja ballerinoille itselleenkin.
Klubi-isäntä Aapo Kukon vieraaksi lavalle saapuu kolme oululaista ajankohtaista sarjakuvataiteilijaa kertomaan uusista teoksistaan.
Pitkän linjan sarjakuvataiteilija ja sarjakuvaneuvos Keijo Ahlqvistin jo ennen ilmestymistään mieliä pahoittaneen teoksen K ei joo (Täysi Käsi) satiirivisiot ja sarjakuvarunoelmat haastavat vakiintuneet käsitykset ja herjaavat niitä, jotka esiintyvät toisia parempina ja käyvät väkivalloin viattomien kimppuun. Kokoelma on ilkeä parkaisu suoraan lukijan silmille.
Lauri Ahtisen paljon keskustelua herättänyt Eropäiväkirja (Like) on jatkoa Homepäiväkirjalle. Ahtisen perhe selvisi riipaisevasta homehelvetistä, mutta parisuhde päättyy ravisuttavaan eroon. Suorasukainen, omaelämäkerrallinen sarjakuva kertoo, miltä vuoroviikkosinkkuus tuntuu. Alkaako tästä uusi elämä täynnä biletystä ja vapautta? Osuuskunta Puhuri esittää teoksesta kohtauksia lukuteatterin keinoin.
Ahtisen sarjakuvanäyttely on 1.8.–12.9. esillä Valveen Sarjakuvagalleria!ssa, johon pääsee tilaisuuden aikana tutustumaan taiteilijan johdolla. Näyttely avaa taustoja teoksen takaa ja maalaa lisäsävyjä kirjan sivuihin.
Sira Moksin teos Köyhien sota (Täysi Käsi) sisältää poliittisia pilakuvia. Perinteiset suomalaiset pilakuvat kiteyttävät sanomansa vitsiksi, joka hymähdyttää lukijaa, mutta Sira Moksin kuvat eivät edusta perinteisintä linjaa. Ne ottavat aiheensa henkilökohtaisesti, iskevät avokämmenellä päin näköä ja naurattavat harvoin. Vitsit jäävät kurkkuun, kun taiteilija suolistaa kohteensa todellisen olemuksen kaiken kansan nähtäväksi.
Tapahtuman päätteeksi kuullaan Sira Moksin sarjakuvamusiikillista improilottelua, joka haukkaa todellisuutta tai menee sen tuolle puolen. Luvassa siis paljon ääniä ja kuvia!
Sarjakuvasta kiinnostuneille on lisäksi tarjolla Wolf Kankareen sarjakuvanäyttely Oulun kaupungin pääkirjaston Sarjastossa 3.8.–12.9. Kankareelta on julkaistu useita sarjakuva-albumeita: Susi sorakuopassa (Daada 2010), Miska Pähkinä (Suuri kurpitsa 2013), Kettujumala palelee (Suuri kurpitsa 2014) ja Subdimensionaalinen Portti (Suuri kurpitsa 2018).

KLO 15
MUUSAT KIRJASTOSSA: KAUKO RÖYHKÄ

Limingan kirjasto. Tupoksentie 5, Liminka.

Tuotannostaan ja elämästään kirjailijana saapuu kertomaan Kauko Röyhkä, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Finlandia-ehdokkuudella noteerattu Röyhkä on julkaissut neljätoista romaania ja lukuisia tietokirjoja, lisäksi hän on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kuunnelmia, kolumneja ja levyarvosteluita. Hänen romaanejaan on sovitettu myös näyttämölle, ja Miss Farkku-Suomi-romaanista on tehty elokuva.

MUUSAT LAITURILLA
Oulun kaupunginkirjasto, tapahtumatila Laituri. Kaarlenväylä 3, Oulu.

KLO 17
KIRJALLISUUSKESKUSTELU: RÄPPÄÄVÄT NAISET

Heini Strandin teos Hyvä verse (Into 2019) kertoo Suomen räppäävistä naisista valottaen monipuolisesti räppäreiden haasteita miesvaltaisella kentällä. Strandin mukaan tuore kirja on tarpeellinen myös siksi, että siinä oiotaan useita virhekäsityksiä. Räppärit kertovat muun muassa esikuvistaan, rapin tekemisestä ja musiikkinsa sanomasta. Isossa roolissa on kuitenkin sukupuoli ja naisiin kohdistuvat ennakkoluulot ja väheksyntä korostutetun maskuliinisessa rap-maailmassa. Strandia haastattelee vakuutusasiamies Matti A. Kemi.

KLO 17.30
KIRJALLISUUSKESKUSTELU: AATTEET ROSA LIKSOMIN KIRJOISSA

Keskustelun aiheena on Rosa Liksomin tapa tarkastella fasismia, kommunismia ja kapitalismia, jotka näyttäytyvät kirjailijan tuotannossa tavallaan vääristyneinä juonteina modernissa projektissa, yrityksinä rakentaa omanlaista ihanneyhteiskuntaa. Liksom ampuu satiirin, ironian, ivan ja liioittelun keinoin alas nämä ideologiat, jotka tuottivatkin ihanneyhteiskunnan sijaan valtavasti kärsimystä. Kuitenkin Liksomin teoksissa jäädään kaipaamaan uskoa siihen, että ihmiset voivat käyttää omaa järkeään rakentaakseen paremman yhteiskunnan tulevaisuudessa. Vieraana Rosa Liksom -tutkija Kasimir Sandbacka, jota haastattelee Jaana Märsynaho.

KLO 18
KIRJALLISUUSKESKUSTELU: SOPEUTUMATTOMAT

Jokaisen tuttaviin kuuluu ihmisiä, jotka vaikuttavat pelaavan eri säännöillä kuin muut. He voivat olla vaikkapa omia teitään kulkevia sukulaisia tai vankilaan päätyneitä koulukavereita. Erilaisia, mutta eivät hulluja. Aikoinaan jotkut heistä olisi saatettu diagnosoida psykopaateiksi. Psykopatia on yksi psykiatrian hämmentävimmistä diagnooseista, jota käytettiin Suomessa 1960-luvun loppuun. Aiheesta keskustelemaan saapuu tieteenhistorioitsija Katariina Parhi, jonka teos Sopeutumattomat (Siltala) ilmestyy elokuussa. Kirjassa kuvataan tulkintoja psykopatiadiagnoosin saaneista potilaista suomalaisissa mielisairaaloissa. Matka normaalista epänormaaliksi on lyhyt. Menneisyyden tarkastelu auttaa myös ymmärtämään, millä tavoin yhteiskunnan asenteet heijastuvat lääketieteeseen. Parhia jututtaa historioitsija Petri Laukka.

KLO 18.30
PIENOISPANEELI: VOIKO KIRJAILIJA OLLA YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAJA?

Minna Canth oli aikanaan kirjojensa kautta merkittävä vaikuttaja, joka toi näkyväksi yhteiskunnan eriarvoisuuden ja naisen huonon aseman. Ovatko nykypäivän kirjailijat enää vastaavanlaisia vaikuttajia? Onko kirjallisuudella halukkuutta tai kykyä osoittaa yhteiskuntamme epäkohtia? Kuuluuko kirjailijan rooliin ylipäätään ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin? Vieraina tutkija Tomi Kiilakoski ja kulttuuripersoona Alpo Suhonen. Keskustelua johdattelee Heidi Karhu.

KLO 19
PIENOISPANEELI: SOTAKUVAUKSET JA HENKILÖTARINAT

Mika Kulju on kirjoittanut muun tuotantonsa lisäksi kymmenkunta Suomen sotavuosista 1939–1945 kertovaa kirjaa. Hän on aina ollut kiinnostunut ennen kaikkea henkilötarinoista, ja myös Kuljun viime vuonna ilmestynyt teos Kirjeitä Raatteentieltä – Suomalaisen kersantin sotapolku Suomussalmelta Sallaan (Gummerus) perustuu kirjailijan isoisän rintamalta kotiin kirjoittamiin kirjeisiin. Robert Brantberg on julkaissut lukuisia tietokirjoja, elämäkertoja ja sotahistoriaa käsitteleviä teoksia. Erityisen tunnettuja ovat hänen Mannerheim-sarjansa ja kenraalielämäkertansa. Myös Brantberg tarkastelee historian tapahtumia henkilöhistorioiden kautta – esimerkiksi Oulun historiaa hän sivuaa kirjassaan Korpikenraali – Rukajärven komentajan ja erämiehen Erkki Raappanan elämäkerta (Revontuli 2006). Miksi kirjailijat kuvaavat sotaa kirjoissaan erityisesti henkilötarinoiden kautta, kysyy kirjailijoilta keskustelun vetäjä Pauli Vepsäläinen.

KLO 19.30
KIRJALLISUUSKESKUSTELU: SAAKO SOTAKIRJOISSA KUVATA SEKSIÄ?

Aiheesta keskustelemaan saapuu Kauko Röyhkä. Yhtenä keskustelun innoittajana on Asko Sahlbergin vuonna 2005 ilmestynyt teos Yhdyntä, joka käsitteli varsin vaikeita teemoja, kuten sotaa, rakkautta ja yksinäisyyttä. Kirja jakoi mielipiteitä varsinkin havainnollisten yhdyntäkohtausten vuoksi. Röyhkänkin sotakirjoissa on joissain lukijoissa enemmän tai vähemmän nikottelua aiheuttaneita seksikohtauksia, vaikkei seksi puheenaiheena viime sodan aikana korsussa ollutkaan millään muotoa kielletty tai hävetty, ja paransi toisinaan osaltaan jopa taistelumoraalia. Röyhkää jututtaa toimittaja Petri Laukka.

KLO 18-20
LAVARUNOUSPAJA

Kulttuuritalo Valveen kokoushuone, 2krs. Hallituskatu 7, Oulu.

Työpajassa käsitellään lavarunouden syntyä ja kehitystä, tyylilajeja – kuten spoken wordia – sekä haetaan tuttavallista suhdetta esiintymisjännitykseen. Pajassa myös kirjoitetaan lavarunoja ja harjoitellaan niiden esittämistä kannustavassa ilmapiirissä. Aiempaa esiintymiskokemusta ei tarvita, mutta olisi hyvä, jos osallistujalla olisi hieman kokemusta runojen kirjoittamisesta. Työpajassa syntyneitä tekstejä on mahdollisuus esittää kurssin jälkeen kaikille avoimessa Open mic -tilaisuudessa lauantain Muusaklubilla.
Ohjaajana on Harri Hertell, helsinkiläinen runoilija, spoken word -artisti, dj ja kulttuurituottaja. Hertell on kirjoittanut muun muassa viisi runoteosta sekä Lavaruno-oppaan (savukeidas 2017), joka käsittelee laajasti suomalaista lavarunokulttuuria.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja Kansalaisfoorumin verkkosivuilla osoitteessa www.kansalaisfoorumi.fi/tapahtuma/lavarunoustyopaja. Lisätiedot sisällöstä: harri.hertell@gmail.com ja käytännön järjestelyistä: pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi.

KLO 20
MUUSAT PIHALLA

Kahvila Piha. Kauppurienkatu 7, Oulu.

Pihalla-klubilla tarjolla kulttuuri- ja asiapitoisia tuokioita viini- ja ruokatarjousten siivittämänä.
Kirjailijavieraaksi saapuu Sami Lopakka uutuuskirjansa Loka (Like) kanssa. Lopakka oli Sentenced-yhtyeen kitaristi ja sanoittaja. Kirja on armoton syväsukellus pohjoisen miehen sieluun, sysimustan huumorin läpäisemä tarina kuiluun tuijottavista miehistä. Kirjailijaa haastattelee toimittaja Jyri-Jussi Rekinen.
Tieteenhistorioitsija Katariina Parhi esittää parhaita paloja oikeuspsykiatrisia lausuntoja sisältävästä Akseli Nikulan vuonna 1922 julkaistusta teoksesta Degeneroituneet psykopaatit (Otava).
Santtu Puukka esittää runoja tuoreesta runoteoksestaan Älkää jättäkö minua yksin (Enostone). Teos on kuumeisesti maailmanmenoa luotaava kokoelma, jonka rytmeissä kaikuvat teollisuushallit ja nukkumalähiöt, ja jonka lauseet viiltävät kuin saksofoni.
Kopperoteatteri esittää irtonumeroita kevätohjelmistoonsa kuuluneesta, Kari Hotakaisen kirjaan perustuvasta humoristisesta näytelmästä Sydänkohtauksia. Pikkukylään laskeutuu yllättäen elokuvamaailman taikapölyä, kun Mikko Niskanen tulee ohjaamaan paikkakunnalle uutta elokuvaa, ja Marlon Brandokin näyttäytyy Francis Ford Coppolan kanssa. Samalla Raimo oppii näkemään vaimonsa paistinpannun takaa.
Vaikeat Ihmiset United soittaa Ala-Temmes-americanaa ja Taivalkoski-twistiä. Yhtyeen teksteissä tarinat liikkuvat kyläraiteilta kaupunkien syrjäkylille ja takaisin.

KLO 21
KONSERTTI: PORNOA

Tuba Food & Lounge. Mannenkatu 1, Oulu.

Nyt raikuvat Lönnrotin keräämät seksilaulut naisen nautinnosta! Perinteiset lemmennostatukset ja runolaulut vitun vihoista ja voimasta, hilpeät kappaleet genitaalien riemuista sekä uudet sävellykset ja sanoitukset tämän päivän seksuaalisen kuvaston paineista yhdistyvät liikkeeseen ja visuaaliseen ilmaisuun.
Millaisia tekstejä on kirjoitettu synnytyksestä tai vaikkapa ihastumisesta? Jos miehen ejakulaatiota kuvaa Steve Vai -henkinen kitaranräpläysvirtuositeetti, millainen naisen orgasmi olisi musiikkiaktina? Voiko pornosta tutuilla soundeilla soittaa vaikkapa polkkaa?
Lavalla: Amanda Kauranne (laulu, lyömäsoittimet, puhaltimet, kontrabasso), Helmi Camus (laulu, kontrabasso, kosketinsoittimet), Minna Koskenlahti (laulu, lyömäsoittimet, puhaltimet), Sini Siipola (tanssi, laulu, lyömäsoittimet). Konsepti: Amanda Kauranne. Äänimiesnainen: Pauliina Saarman.Valot: Ina Niemelä. Ohjausapu: Elina Lajunen. Tuotanto: Mari Pääkkönen Yleisöpalaute: ”Parasta pornoo mitä oon nähny!”
Esityksen kesto 1 t. Liput ovelta 8 €, ennakkoon 7 € www.billetto.fi.

KLO 21
MUUSAT GOES HOBLA

Iin työväentalo. Pappilantie 1, Ii.

Hobla ry:n järjestämän klubin aluksi joogaohjaaja Minna-Mari Jurvansuu vetää kaikille avoimen olutjoogan, jossa kohtaavat nimensä mukaisesti olut ja jooga. Molemmat ovat vuosisatoja vanhoja terapiamuotoja kropalle ja mielelle, ja sopivat erinomaisesti yhteen!
Tuiralainen lähiörunoilija Immu Suominen esittää rappiorunojaan, joissa arkipäivän ilot ja surut paiskaavat kättä köyhyyden ja mielenterveysongelmien kanssa. Suominen on julkaissut neljä runokirjaa, joista viimeisin on nimeltään Pulu nokkii oksennusta ja poliisi taluttaa loppumatkan.
Jalot Pojat eli Oulun UG-skenen jaloimmat viihdetaiteilijat Ari-Matti ja Matias esittävät julkisten vessojen seiniin kirjoitettuihin teksteihin säveltämiään musiikkikappaleita. Esitys sisältää musiikkia kaikille yleisissä vessoissa omaa elämäänsä hetkellisesti helpottaneille ihmisille, eli juuri sinulle!
Ramblin’ Tane Lee on iiläislähtöinen kitaran raapija. Pääosin omasta kynästä kotoisin olevat kappaleet kuljeskelevat kantrin, bluesin ja folkin tunnelmissa kohti valoa, ohi yksinäisyyden laakson, matkaseuranaan köyhyys, kurjuus, onni ja orjuus.
Klubin päättää yhtye Von2 Braun, jonka äänimaailmassa DJ. Shaahin koneet ja trumpetit yhdistyvät Pete Heikkisen bassokuvioihin luoden monikulmaisen soundimaailman J. Helttusen suomen kielellä laulamiin tarinoihin. Yhtyeen musiikillisena tavoitteena on siirtää kuutio jäämerta kuulijan näkö- ja kuulohermoon sekä ampua kertalaukauksia sarjatulella Berliinin klubien kattorakenteisiin.
Liput ovelta 8 €, ennakkoon 7 € billetto.fi.

KLO 21
MUUSAT KONSERTISSA: M. A. NUMMINEN & COSTA RICA SOUL QUARTET

Voimala 1889. Kasarmintie 1, Oulu.

Yli viisikymmentä vuotta suomalaisia viihdyttänyt kansantaiteilija M. A. Numminen saapuu konsertoimaan Muusajuhlille. Ohjelmisto sisältää Nummisen tunnetuksi tekemiä ikiviherryksiä, kuten Olen nähnyt Helkaneidin kylvyssä, Kotiharjun päällä, Tunnelmassa, Kumipallo ynnä muita klassikoita. Nummista säestää oululainen orkesteri Costa Rica Soul Quartet, jonka koostumus on seuraava: Antti Tukio (mandoliini), Erkki Tuormaa (haitari), Erik Ansio Miettunen (kitara), Eros Korhonen (basso), Pasi Aikio (rummut) ja Ilkka Nordström (pilli). Konsertissa esiintyy myös imitaattori Mauri Anneli Numminen. Lämmittelyaktin suorittaa Nimittäin! Kaipaatko elämääsi lisää mandoliini-ukulele-melodica-haitarimusiikkia, kaunista neliäänistä stemmalaulantaa ja ikivihreitä ja ikioutoja? Tämä yhtye antaa sinulle sen kaiken! Yhteessä musisoivat Annicci (ukulele, piano, melodica, laulu), Acca (mandoliini), Ecci (haitari, melodica, laulu) ja Cero (laulu).
Liput ovelta 15 €, ennakkoon 14 € www.billetto.fi.