MUSTEKLUBI TUBASSA 18.1. KLO 19

Tammihyisenkuisen musteklubin aluksi ryhmittyy RUNOLAUTAKUNTA jälleen asemiinsa. Lausunta- ja elämystaiteilija AAPO KUKKO lukee ääneen oululaisten lyyrikoiden runoja, jotka runolautakunta arvioitsee omien mieltymystensä mukaisesti. Lautakunnassa istuvat jälleen vakiokasvot MATTI A. KEMI ja JARKKO KORPUA sekä yllätysvieraana HELIANNE KALLIO.

Oululainen runoilija ja psykologi JERE VARTIAINEN lukee runoja kolmannesta teoksestaan Minuus | Miinus (Kolera 2018). Minuus | Miinus on monimuotoinen ja intiimi, raa’astikin maskuliinisuutta käsittelevä runokokoelma. Populaarikulttuuria ja visuaalisia elementtejä hyödyntävä kokonaisuus nostaa esille ja purkaa palasiin mieheksi kasvamisen väkivaltaisia umpisolmuja. Vartiainen on lavarunouden vuoden 2014 Suomen mestari, ja hänen runojaan on julkaistu myös useissa kirjallisissa aikakauslehdissä ja julkaisuissa. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Oulun kirjailijaseuran Pakkala-palkinto.

NOLOIMMAT PÄIVÄKIRJAMUISTELOT -osiossa on tarjolla pitkästä aikaa myötähäpeää ja naurua! Noin puolen tunnin ajan kaikki halukkaat saavat lukea julkisesti menneiden aikojen päiväkirjamerkintöjään. Myös rakkauskirjeet ja vaikkapa kouluaineet ovat sallittuja. Mitä nolompaa, sen herkullisempaa! Merkinnät ensirakkauksista, vanhemmista ja nuoruuden ahdistuksista ovat liikuttavia ja hauskoja, kun ne kuulee ääneen luettuna. Moni entinen nuori muistaa, kuinka kirjoitti päiväkirjaan sydänsurut, ihastukset, ja kompleksit jotka räydyttivät teinin mielen. Päiväkirjaklubit ovat saaneet innoituksensa yhdysvaltalaisesta Mortified Nation -ilmiöstä, ja ovat olleet varsin suosittuja Suomessakin erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Laulaja-lauluntekijä HILMAR GARDARSSON pitää pienimuotoisen jäähyväiskonsertin oululaisyleisölle ennen muuttoaan Islantiin, Atlantin valtameren pohjoisosassa sijaitsevaan saarivaltioon, jossa karusta luonnosta huolimatta kasvaa lukuisia erilaisia kasveja – esimerkiksi putkilokasvilajeja tunnetaan 470. Gardarssonin on äyskäröinyt musiikkiinsa vaikutteita mm. seuraavilta musiikkikollegoiltaan: Tom Waits, Nick Cave, Bob Dylan, Neil Young, Joni Mitchell, The Beatles, John Lennon, The Smiths, The Cure sekä Leonard Cohen ynnä Suede. Trubaduurin uusin albumi on nimeltään Whiter Lotus, ja se löytyy alla olevasta linkstä:

www.open.spotify.com/artist/1Mr5RpdmASeeR4VVQTg7RV?si=yW3W8njpSf6kqTfsi1-FtQ

JENNY & MONTONEN esittää iskelmäpotpurin. Duo tulkitsee entisaikain (erityisesti 1900-luvun alku- ja keskivaihe) naisartistien tunnetuksi tekemiä kappaleita. Ohjelmistoon kuuluu muun muassa lauluja Carolalta ja Seija Simolalta.

Illan lopuksi klo 22 alkaen esiintyy orkesteri EETU VIINIKKA& VARTTUNEET. Trio on perustettu vuonna 2016 Raahessa, Suomen luoteisrannikolla Perämeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa jonka edustalla sijaitseen saari nimeltä Puluvärkki. Yhtye luo tunnelman arkisen kauniilla ja kontrastisilla suomenkielisillä sanoituksillaan sekä menevällä mutta dynaamisella soitannallaan.

www.youtube.com/channel/UCG1gOFxgZ9xdytoqWsXKfng
www.facebook.com/varttuneet/

Klubille on vapaa pääsy.

Tervetuloa!